Osallistava toimintamme jatkuu!

Monikulttuuriset tarinapajat, yhteistyömme JoMonin valokuvakerhon kanssa ja Nuorten Able Art –ryhmä jatkavat toimintaansa tänä syksynä! Koronapandemian aiheuttamat aukiolo- ja yleisörajoitukset ovat vaikuttaneet Culture Open –hankkeen osallistavaan toimintaan keväästä lähtien. Nuorista kehitysvammaisista koostuvat Able Art –ryhmä keskeytti harjoittelunsa maaliskuussa ja kirjastojen sulkeuduttua meidän piti keskeyttää myös monikulttuuriset tarinapajat.

Monet kulttuuritilat ovat kuitenkin pystyneet avautumaan alkusyksystä ja kokoontumisrajoituksia on helpotettu. Käsidesi ja turvavälit ovat tulleet monelle tutuksi ja mekin olemme ottaneet turvallisuuden huomioon toimintaamme suunniteltaessa.

Nuorten Able Art –ryhmä jatkoi harjoituksiaan syyskuun alussa. Syksyllä 2019 perustettu ryhmä oli harjoitellut kolmen ammattitaiteilijan johdolla esiintymistä Joen yö- kulttuurifestivaalia varten. Joen yö oli tarkoitus järjestää elokuussa 2020, mutta tapahtuma peruttiin pandemian takia. Tänä syksynä nuorten ryhmä on jaettu kahdeksi pienryhmäksi, jotka harjoittelevat kahdessa paikassa; Joensuussa ja Honkalammen päivätoimintapisteellä. Esiintymisen sijaan ryhmän harjoituksista koostetaan videotallenne, jota esitetään syksyn 2020 aikana.

Ryhmä nuoria istuu ympyrän muodossa lattialla Taidekeskus Ahjossa ja kuuntelee ohjaajaa.
Nuorten Able Art -ryhmän harjoitukset syksyllä 2019.

Monikulttuuriset tarinapajat jatkuvat tiistaina 15.9. tuttuun tapaan Joensuun pääkirjastolla. Järjestämme 11 tarinapajaa syyskuusta marraskuuhun, joka tiistai. Jokaisella pajalla on oma keskusteluteemansa, josta maahanmuuttajataustainen vetäjä ohjaa keskustelua. Syksyn pajat ohjaa Celeste Richman. Tarinapajamme ovat loistava mahdollisuus tavata uusia ihmisiä (turvavälein!) sekä harjoitella englannin kielen keskustelutaitoja. Culture Open toteuttaa tarinapajat yhteistyössä JoMonin ja Seutukirjaston kanssa.

Viime viikolla jatkui myös yhteistyömme JoMonin valokuvakerhon kanssa. JoMonin valokuvakerho koostuu maahanmuuttajataustaisista henkilöistä, jotka ovat kiinnostuneet valokuvauksesta. Culture Open –hanke tukee kerholaisia valokuvanäyttelyn järjestämisessä sekä järjestää kerholaisille valokuvausmatkan Kolin kansallispuistoon. Kerholaiset ohjaavat kolme valokuva-aiheista työpajaa ja saavat itse ohjausta hankkeen mahdollistamana ammattivalokuvaajalta. Yhteistyön tarkoituksena on osallistaa maahanmuuttajia kulttuurin tekemiseen sekä antaa heille taitoja, joista on hyötyä taiteellisessa toiminnassa.

Salseng ja Jerin istuvat suuren laajakankaan vieressä. Kankaalla kerrotaan JoMonin ja Culture Open -hankkeen yhteistyöstä.
Salseng Mrong ja Jerin Thamby vetivät työpajan valokuvauksen perusteista lauantaina 12.9.2020.

Osallistavan toiminnan ollessa tauolla hankkeemme on profiloitunut saavutettavan viestinnän asiantuntijana. Tätä hankeblogia ja some-kanaviamme seuraavat ovat varmasti huomanneet saavutettavan verkkoviestinnän ja selkeän kielen ohjeistukset, joita olemme jakaneet hankekanavillamme. Tänä syksynä Culture Open –projektikoordinaattori Henna Karhapää osallistuu Invalidiliiton Rakennetun ympäristön esteettömyyskartoittajan peruskurssille. Kuten moni muukin pandemia-ajan toiminta, kurssi järjestetään tänä vuonna etänä. Kurssia varten Henna kartoittaa Enon kirjaston esteettömyyttä. Seuraa syksyn mittaan hankekanaviamme, joilla kerromme kartoituksen edistymisestä!

Yleiskuva Enon kirjaston pääsisäänkäynnistä. Puurakennus, jossa teksti Enon kirjasto oven yläpuolella.
Projektikoordinaattori-Henna kartoittaa tänä syksynä Enon kirjaston esteettömyyttä.

Antiloopinjalkaiset minuutit –Nyt YouTubessa!

Culture Open Able Art (COAAG)–ryhmän esitys, Antiloopinjalkaiset minuutit, on nyt katsottavissa hankkeen YouTube-kanavalla. Vammaisesiintyjistä koostuva ryhmä esiintyi elokuun 23. päivä Joen yö -kulttuurifestivaaleilla Joensuun Pääkirjastolla. Ryhmää ohjaa tanssi- ja esiintymistaiteilija Minni Hirvonen.

Ryhmän tarkoitus on mahdollistaa vammaisesiintyjien osallistuminen kulttuurin tekemiseen.

Elokuisen esiintymisen jälkeen kahdeksanhenkinen ryhmä on jatkanut harjoitteluaan Taidekeskus Ahjossa.

Culture Open Able Art Group – Joen yö 2019 | INTRO
Culture Open Able Art Group – Joen yö 2019 | ESITYS

Culture Open –osallistavat ryhmät ovat aloittaneet harjoittelun!

Tänä syksynä Culture Open –hanke mahdollistaa kahden vammaisryhmän luovan harjoittelun. Kesällä aloittanut Culture Open Able Art –ryhmä, joka äskettäin esiintyi Joen yössä, jatkaa harjoitteluaan Taidekeskus Ahjossa. Tanssi- ja esitystaiteilija Minni Hirvosen ohjaamassa ryhmässä on kahdeksan esiintyjää. Ryhmän harjoitukset koostuvat liikeilmaisusta, musiikista ja runoudesta. Jokainen ryhmän jäsen osallistuu harjoituksissa koottavan esityksen koreografian ja käsikirjoituksen tekoon.

Lisäksi Culture Open –hanke tekee yhteistyötä SiunSoten Kauppakadun pienryhmän päivätoiminnan kanssa. Päivätoimintaan osallistuvista erityistarpeita omaavista nuorista koottu ryhmä harjoittelee tämän syksyn ja ensi kevään ajan. Tätä ryhmää ohjaa Minni Hirvosen lisäksi teatteri-ilmaisun ohjaaja Ninnu Karttunen ja muusikko Tatu Vanhatalo. Ryhmän on tarkoitus esiintyä ensi keväällä sekä Joen yössä 2020.

Seuraamme ryhmien harjoittelua hankekanavillamme ja innolla odotamme uusia mielikuvituksellisia esityksiä!

Valokuva, jossa ryhmän jäsenet tanssivat muodostelmassa.
Culture Open Able Art Group -ryhmä esiintyi Joen yössä 2019.

Muutoksia Able Art -ryhmän harjoitteluaikatauluun

Tiedoksi Osuuskunta HURMAn Able Art –ryhmään mukaan ilmoittautuneille: kevään harjoitteluaikataulu on muuttunut.

Ensimmäinen harjoituskerta on torstaina 14.3. klo 16-18. Paikkana Taidekeskus Ahjo (Kirkkokatu 23, Joensuu).

Kevään aikana ryhmä harjoittelee Ahjossa seuraavasti:

su 24.3. klo 15-17

pe 5.4.  klo 16-18

pe 12.4. klo 16-18

pe 26.4. klo 16-18

pe 3.5.  klo 16-18

pe 17.5. klo 16-18

pe 24.5. klo 16-18

to 6.6.  klo 16-18

pe 14.6. klo 16-18

pe 28.6. klo 16-18

pe 5.7. klo 16-18

pe 12.7. klo 16-18

pe 19.7. klo 16-18

Ryhmä esiintyy myös kolmessa flashmobissa ennen Parafest-festivaaleja ja Joen yötä. Flashmob-esiintymiset seuraavasti:

to 25.7. klo 16-18

pe 2.8. klo 16-18

pe 9.8. klo 16-18

Ryhmän viimeiset harjoitukset ennen esiintymistä Parafest-festivaaleilla, ovat keskiviikkona 14.8. klo 16-19.

Lisää tietoa Able Art -ryhmästä ja kuinka voit ilmoittautua mukaan löydät seuraavista linkeistä:

Able Art -ryhmän Facebook-sivut

Able Art -ryhmän viralliset kotisivut

Culture Open -hankeblogin juttu ryhmään ilmoittautumisesta

Tule kuuntelemaan Osuuskunta HURMAn runotreenejä

Hankekumppani HURMA treenaa runoutta Taidekeskus Ahjossa perjantaisin 8.2.-8.3.2019, klo 15-16. Tapahtuman vetäjinä toimii Kehollista runoutta – embodied poem duo, johon kuuluu Veijo Tiilikainen ja Minni Hirvonen.

Tuotannossa kuullaan mm. Ulla Vaarnamon, Saila Susiluodon, Lassi Hyvärisen, Miia Toivion ja Pauli Tapion runoja. Tule kuuntelemaan runoja samalla kun katsot näyttelyä.

Treenit luovat pohjaa Culture Open –hanketoiminnalle, jossa osallistetaan vammaisia ja maahanmuuttajia kulttuurisisällön kokemiseen ja tekemiseen.

Taidekeskus Ahjo sijaitsee osoitteessa Kirkkokatu 23, Joensuu. Tila on esteetön ja sisäänpääsy on liuskallinen. Tilasta löytyy myös inva-WC.

Tule mukaan tekemään kulttuuria!

Kiinnostaako sinua esiintyminen?

Culture Open etsii Osuuskunta HURMAn kanssa esiintyjiä Parafest-festivaaleille ja Joen yö-kulttuuritapahtumaan elokuussa 2019.

Joensuun vuosittainen Joen yö –tapahtuma tarjoaa pääsymaksuttomia kulttuuri- ja taidekokemuksia koko kaupungin alueella. Parafest taas on joensuulainen festivaali, joka mahdollistaa vammaisille taiteilijoille monipuolisen ja korkeatasoisen esiintymisympäristön.

Taide- ja kulttuurialan ammattilaisista koostuva HURMA on yksi Culture Open –hankkeen kumppaneista. HURMA tuottaa ulkoilmaesityksen molempiin tapahtumiin. Esityksiä varten HURMA kokoaa integroidun Able Art –ryhmän, joka harjoittelee pitkin kevättä ja kesää Taidekeskus Ahjossa. Harjoitukset alkavat perjantaina 15.3.2019 klo 16, ja niiden teema on Minun & Sinun Iloinen Woima. Harjoituksia tehdään tanssin, teatterin, kirjoittamisen, musiikin ja kuvan kautta. Ohjaajina toimivat tanssi- ja esitystaiteilija Minni Hirvonen ja kirjailija, näyttelijä Timoi Munne.

Able Art –ryhmän harjoituksista kiinnostuneet voivat tulla yksin tai avustajan kanssa. Ilmoittautumiset: minni.hirvonen@gmail.com. Harjoituksiin voi tulla muutenkin, jos ei halua esiintyä.

Taidekeskus Ahjo sijaitsee osoitteessa Kirkkokatu 23, Joensuu. Tila on esteetön ja sisäänpääsy on liuskallinen. Tilasta löytyy myös inva-WC.

Harjoitukset ovat perjantaisin 15.3.-16.8. klo 16-18. Poikkeuksena perjantait 22.3., 19.4. ja 31.5., jolloin harjoituksia ei järjestetä.

Kesäkautena harjoitukset järjestetään ulkona, jos sää sallii.

HURMA valitsee Joen yö –tapahtumaan ja Parafest-festivaaleille 10 esiintyjää. Nämä esiintyjät valikoituvat heinäkuuhun mennessä.

Tule mukaan!

Create your website with WordPress.com
Aloitus