Osallistava toimintamme jatkuu!

Monikulttuuriset tarinapajat, yhteistyömme JoMonin valokuvakerhon kanssa ja Nuorten Able Art –ryhmä jatkavat toimintaansa tänä syksynä! Koronapandemian aiheuttamat aukiolo- ja yleisörajoitukset ovat vaikuttaneet Culture Open –hankkeen osallistavaan toimintaan keväästä lähtien. Nuorista kehitysvammaisista koostuvat Able Art –ryhmä keskeytti harjoittelunsa maaliskuussa ja kirjastojen sulkeuduttua meidän piti keskeyttää myös monikulttuuriset tarinapajat.

Monet kulttuuritilat ovat kuitenkin pystyneet avautumaan alkusyksystä ja kokoontumisrajoituksia on helpotettu. Käsidesi ja turvavälit ovat tulleet monelle tutuksi ja mekin olemme ottaneet turvallisuuden huomioon toimintaamme suunniteltaessa.

Nuorten Able Art –ryhmä jatkoi harjoituksiaan syyskuun alussa. Syksyllä 2019 perustettu ryhmä oli harjoitellut kolmen ammattitaiteilijan johdolla esiintymistä Joen yö- kulttuurifestivaalia varten. Joen yö oli tarkoitus järjestää elokuussa 2020, mutta tapahtuma peruttiin pandemian takia. Tänä syksynä nuorten ryhmä on jaettu kahdeksi pienryhmäksi, jotka harjoittelevat kahdessa paikassa; Joensuussa ja Honkalammen päivätoimintapisteellä. Esiintymisen sijaan ryhmän harjoituksista koostetaan videotallenne, jota esitetään syksyn 2020 aikana.

Ryhmä nuoria istuu ympyrän muodossa lattialla Taidekeskus Ahjossa ja kuuntelee ohjaajaa.
Nuorten Able Art -ryhmän harjoitukset syksyllä 2019.

Monikulttuuriset tarinapajat jatkuvat tiistaina 15.9. tuttuun tapaan Joensuun pääkirjastolla. Järjestämme 11 tarinapajaa syyskuusta marraskuuhun, joka tiistai. Jokaisella pajalla on oma keskusteluteemansa, josta maahanmuuttajataustainen vetäjä ohjaa keskustelua. Syksyn pajat ohjaa Celeste Richman. Tarinapajamme ovat loistava mahdollisuus tavata uusia ihmisiä (turvavälein!) sekä harjoitella englannin kielen keskustelutaitoja. Culture Open toteuttaa tarinapajat yhteistyössä JoMonin ja Seutukirjaston kanssa.

Viime viikolla jatkui myös yhteistyömme JoMonin valokuvakerhon kanssa. JoMonin valokuvakerho koostuu maahanmuuttajataustaisista henkilöistä, jotka ovat kiinnostuneet valokuvauksesta. Culture Open –hanke tukee kerholaisia valokuvanäyttelyn järjestämisessä sekä järjestää kerholaisille valokuvausmatkan Kolin kansallispuistoon. Kerholaiset ohjaavat kolme valokuva-aiheista työpajaa ja saavat itse ohjausta hankkeen mahdollistamana ammattivalokuvaajalta. Yhteistyön tarkoituksena on osallistaa maahanmuuttajia kulttuurin tekemiseen sekä antaa heille taitoja, joista on hyötyä taiteellisessa toiminnassa.

Salseng ja Jerin istuvat suuren laajakankaan vieressä. Kankaalla kerrotaan JoMonin ja Culture Open -hankkeen yhteistyöstä.
Salseng Mrong ja Jerin Thamby vetivät työpajan valokuvauksen perusteista lauantaina 12.9.2020.

Osallistavan toiminnan ollessa tauolla hankkeemme on profiloitunut saavutettavan viestinnän asiantuntijana. Tätä hankeblogia ja some-kanaviamme seuraavat ovat varmasti huomanneet saavutettavan verkkoviestinnän ja selkeän kielen ohjeistukset, joita olemme jakaneet hankekanavillamme. Tänä syksynä Culture Open –projektikoordinaattori Henna Karhapää osallistuu Invalidiliiton Rakennetun ympäristön esteettömyyskartoittajan peruskurssille. Kuten moni muukin pandemia-ajan toiminta, kurssi järjestetään tänä vuonna etänä. Kurssia varten Henna kartoittaa Enon kirjaston esteettömyyttä. Seuraa syksyn mittaan hankekanaviamme, joilla kerromme kartoituksen edistymisestä!

Yleiskuva Enon kirjaston pääsisäänkäynnistä. Puurakennus, jossa teksti Enon kirjasto oven yläpuolella.
Projektikoordinaattori-Henna kartoittaa tänä syksynä Enon kirjaston esteettömyyttä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create your website with WordPress.com
Aloitus
%d bloggaajaa tykkää tästä: