Taiteilijavaihdon tunnelmia

Tiistaina 28.7.2020 Culture Open –hanke järjesti taiteilijavaihdon Petroskoista Joensuuhun. Tavallisesta poiketen vaihto järjestettiin verkon välityksellä striiminä koronavirusepidemian takia. Taiteilijavaihdon striimi esitettiin Taidekeskus Ahjossa Parafestyhdistyksen 10-vuotis juhlanäyttelyn avajaisissa. Culture Open ja Parafest ovat tehneet yhteistyötä myös aiempien taiteilijavaihtojen kanssa. Viime elokuussa Culture Open mahdollisti petroskoilaisten vammaistaiteilijoiden esiintymisen Parafest-festivaaleilla. Lisäksi petroskoilaiset hankekumppanit saivat mahdollisuuden tutusta joensuulaiseen vammaiskulttuuriin.

Tänä vuonna fyysinen taitelija- ja kulttuurivaihto ei ole mahdollista koronarajoitusten vuoksi. Siksi päätettiinkin, että hanke hyödyntää teknologiaa ja striimaa sisältöä Petroskoista Joensuuhun.

Myöskään Parafest-festivaalia ei pystytä järjestämään koronan takia tänä kesänä. Parafestyhdistys päättikin festivaalin sijaan järjestää juhlanäyttelyn, jossa esitellään valokuvia ja rekvisiittaa menneiltä vuosilta.

Seinä, jolle on koottu useita neliön muotoisia valokuvia menneiden festivaalien esiintyjistä.
Parafestin juhlanäyttelyssä muistellaan menneitä festivaaleja ja niiden esiintyjiä.
Neljä neliön muotoista valokuvaa seinällä. Kuvissa lähikuvat taiteilijoista.
Esillä on myös valokuvat Konstantin Zverevistä (oikea yläkulma) ja Fatima Bogdanovasta (oikea alakulma), jotka esiintyivät Parafesteillä Culture Open -taiteilijavaihdossa elokuussa 2019.

Parafest-juhlanäyttelyn avajaisissa oli n. kolmisenkymmentä henkeä ja turvaetäisyyksiä noudattaen. Näyttelyn avasi Parafestyhdistyksen puheenjohtaja Arto Pippuri, joka muisteli Parafestin 10-vuotista taivalta.

Arto Pippuri seisoo istuvan yleisön edessä Ahjon suuressa Sysi-salissa.
Arto Pippuri piti juhlanäyttelyn avajaispuheen.

Puheen jälkeen esiintyi Hanna Rajapolvi. Hänestä on vuosien varrella tullut Parafestin virallinen prima ballerina. Hannan tanssiesitykset ovat kuuluneet Parafestiin tapahtumiin alusta lähtien.

Hanna Rajapolvi vaaleanpunaisessa mekossa tanssimassa huivin ja auringonvarjon kanssa.
Hanna Rajapolvi esiintyi Parafestin juhlanäyttelyn avajaisissa.

Toisena esiintyivät laulaja/ lauluntekijä Iiris Brocken ja lausuja Veijo Tiilikaisen duo. Hankeblogia seuraavat tunnistavat nämä nimet, sillä Iiris ja Veijo olivat mukana Culture Open –taiteilijavaihdossa Joensuusta Petroskoihin viime joulukuussa. Veijo lauisui duon esityksessä runon, jonka hän oli lausunut myös kaikkien aikojen ensimmäisessä Parafestissa 10 vuotta sitten.

Veijo ja Iiris seisovat vierekkäin. Veijo lausuu ja Iiris soittaa kitaraa.
Veijo Tiilikainen ja Iiris Brocke.

Suora lähetys Petroskoista Joensuuhun avattiin klo 19. Hankepäällikkö Elizaveta Druzhinina lähetti Joensuuhun hankekumppaneiden terveiset studiosta Petroskoin keskustassa. Seuraavaksi kuultiin esinauhoitettuna Petroskoin kaupungin kulttuurijohtaja Marina Konovalovan tervehdys. Tämän jälkeen Petroskoin kaupungin kulttuuripalveluiden apulaisjohtaja Natalia Beregova tervehti joensuulaisyleisöä ja kertoi paikallisesta valokuvanäyttelystä, joka esittelee hankkeen aikana syntyneitä valokuvia.

Näyttöruutu, jossa Elizaveta istuu hankebannerin vieressä ja puhuu mikrofoniin.
Culture Open -hankepäällikkö Elizaveta Druzhinina lähetti Petroskoin terveiset Joensuuhun.
Marina seisoo ulkona ja katsoo suoraan kameraan. Hän tervehtii katsojia.
Petroskoin kaupungin kulttuurijohtaja Marina Konovalova lähetti esinauhoitetun tervehdyksen Joensuuhun.

Tämän jälkeen Arto Pippuri tervehti petroskoilaisia. Puheessaan hän iloitsi siitä, että olemme pystyneet jatkamaan yhteistyötämme teknologian keinoin muista rajoituksista huolimatta.

Arto seisoo selkä kameraan päin ja puhuu yleisölle mikrofonin kanssa.
Arto Pippuri tervehti petroskoilaisia yhteistyökumppaneita sujuvasti venäjäksi sekä suomeksi.

Joensuulaiset saivat myös nauttia esittelyvideosta, joka oli kuvattu Petroskoin valokuvanäyttelystä. Monet taiteilijavaihtojen kautta tutut kasvot vilahtivat ruudulla.

Nuori nainen katsoo valokuvia ikkunaruudussa.
Petroskoissa on juuri avautunut valokuvanäyttely, joka esittelee Culture Open -hankkeen aikana otettuja kuvia.

Taiteilijavaihdon striimi huipentui Fatima Bogdanovan ja Alexey Cherepovetskyn musiikkiesitykseen. Fatima ja Alexey esiintyivät myös ensimmäisessä Culture Open –taiteilijavaihdossa.

Alexey ja Fatima seisovat vierekkäin ja laulavat mikrofoniin.
Alexey Cherepovetsky ja Fatima Bogdanova.

Tämä ensimmäinen striimattu vaihto oli menestys! Teknologia mahdollisti kanssakäymisen joensuulaisen yleisön ja petroskoilaisten taiteilijoiden ja kulttuuriammattilaisten välillä. Joensuun ja Petroskoin välillä on n. 300 kilometrin matka, mutta taiteilijavaihto toi kaupungit samaan tilaan kulttuurivaihdon hengessä.

Taiteilijavaihdon striimi tulee myöhemmin vapaasti katsottavaksi Culture Open –hankkeen YouTube-kanavalle.

Teknistä laitteistoa pystytetään Ahjon Sysi-salissa.
Korpipaja vastasi tapahtuman striimistä ja Gurut äänentoistosta Joensuun puolella.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create your website with WordPress.com
Aloitus
%d bloggaajaa tykkää tästä: